
Vuoden KiVa Koulut on valittu
Karamzinin koulu ja Polvijärven yläaste esimerkillisiä KiVa Koulu -ohjelman toteuttajia
KiVa Koulu on kiusaamista vähentävä toimenpideohjelma, jota toteuttaa jo 90% Suomen peruskouluista. Ohjelman kehittäjät Turun yliopistossa ovat valinneet nyt ensimmäistä kertaa Vuoden KiVa Koulun. Valinnan tarkoituksena on löytää ja palkita kouluja, joissa KiVa Koulu -ohjelmaa on viimeksi kuluneen lukuvuoden kuluessa toteutettu poikkeuksellisen laadukkaasti. Hyvien esimerkkien myötä pyrimme motivoimaan myös muita kouluja ohjelman korkeatasoiseen toteuttamiseen. Vuoden KiVa kouluja nimettiin tänä vuonna kaksi: alakouluista valituksi tuli Karamzinin koulu Espoosta ja yläkouluista Polvijärven yläaste Polvijärven kunnasta. Kummassakin koulussa KiVa Koulu -ohjelman koordinointi ja toteuttaminen sekä siitä tiedottaminen niin oppilaille kuin vanhemmilllekin on hoidettu mallikelpoisesti. KiVa-tiimit ovat selvittäneet esille tulleet kiusaamistapaukset, ja ohjelma on näkynyt koulun arjessa monella tavalla. Myös saavutetut tulokset ovat molemmissa kouluissa erinomaisia.
Karamzinin koulu on ollut mukana jo ohjelman kokeiluvaiheesta saakka. Kiusattujen osuus väheni heti kokeiluvuonna 67%, mikä motivoi henkilökuntaa jatkamaan hyvää työtään. Tällä hetkellä oppilaat kokevat ilmapiirin erittäin hyväksi ja kertovat kiusaamistapauksiin puututtavan välittömästi ja tehokkaasti. Karamzinin koulussa toimii kaksi KiVa-tiimiä, luokanopettajat pitävät säännöllisesti ohjelmaan kuuluvia oppitunteja ja oppilaat ovat päässeet pelaamaan KiVa-tietokonepeliä. Kiusaamistapausten selvittämiskeskusteluissa koulun KiVa-tiimi käyttää nk. Yhteisen huolen menetelmää.
Polvijärven yläaste aloitti KiVa Koulu -ohjelman (käytön) syksyllä 2010. Ohjelmaan kuuluvia teemoja on toteutettu ansiokkaasti ja oppilaat on ohjeistettu käyttämään KiVa Street -oppimisympäristöä. Ensimmäisen vuoden aikana muita kiusaavien oppilaiden osuus putosi peräti 90% ja kiusatuksi joutuvien osuuskin 56%. Polvijärvellä kiusaamistapaukset selvitetään nk. Kiusaamisen tuomitsevalla menetelmällä.
Karamzinin koulu ja Polvijärven yläaste osoittavat, että kiusaamisen vastaisessa työssä on kysymys ennen kaikkea koulun prioriteeteista. Kiusaamisen vastainen ohjelma mahtuu koulun arkeen kun sille tehdään tilaa. KiVa Koulu -ohjelmaa laadukkaasti toteuttavilla kouluilla on erinomaiset mahdollisuudet vähentää kiusaamista ja lisätä kouluhyvinvointia.
Kummassakin koulussa järjestetään tiistaina 13.9. tilaisuus, jossa KiVa Koulun edustajat kertovat valinnan perusteista ja palkitsevat kouluyhteisön. Lisätietoja tilaisuuksista ja niihin osallistumisesta rehtoreilta:
Karamzinin koulu / Rehtori Jouni Hörkkö, p. 050 3543566, jouni.horkko@espoo.fi
Polvijärven yläaste / Rehtori Aurora Hansen, p. 040 1046222, aurora.hansen@polvijarvi.fi
Lisätietoja valinnasta:
KiVa Koulu -hanke / Erikoistutkija Elisa Poskiparta, p. 0400 286 670, elipos@utu.fi
TOP 30 ala-, ylä- ja yhtenäiskoulua eri puolilta Suomea löytyvät tästä alta aakkosjärjestyksessä. KiVa Koulu ei julkista muiden koulujen sijoituksia.
|
Björneborgs svenska samskola, Pori |
|
Haukiputaan yläkoulu, Haukipudas |
|
Heimbacka skola, Pedersöre |
|
Heinäveden yläkoulu, Heinävesi |
|
Horon koulu, Teuva |
|
Hurttian koulu, Jyväskylä |
|
Högstadieskolan Svenska normallyceum, Helsinki |
|
Jaakko Ilkan koulu, Ilmajoki |
|
Karamzinin koulu, Espoo |
|
Karihaaran koulu, Kemi |
|
Karis svenska högstadium, Raasepori |
|
Kartanonrannan koulu, Kirkkonummi |
|
Kirkonkylän koulu, Miehikkälä |
|
Kirkonkylän koulu, Suomussalmi |
|
Korpitien koulu, Paltamo |
|
Lappeenrannan steinerkoulu, Lappeenranta |
|
Lauttasaaren ala-asteen koulu, Helsinki |
|
Lintharjun koulu, Suonenjoki |
|
Lopen yläkoulu, Loppi |
|
Merttelän koulu, Rusko |
|
Oulu International School, Oulu |
|
Peltolan koulu, Vantaa |
|
Perniön yhteiskoulu, Salo |
|
Polvijärven yläaste, Polvijärvi |
|
Porolahden peruskoulu, Helsinki |
|
Pääskytien koulu, Porvoo |
|
Rajamäen koulu, Nurmijärvi |
|
Raumankarin koulu, Himanka |
|
Tuupovaaran koulu, Joensuu |
|
Veromäen koulu, Vantaa |